Polarmatic

”Aito kumppanuus on molempien etu”

Tamperelainen Polarmatic Oy on valmistanut innovatiivisia tuotteita ja ratkaisuja betoniteollisuudelle jo yli 50 vuoden ajan. Alansa johtavan toimijan laitteita on käytössä ympäri maailman. Huollon ja kunnossapidon kumppaniksi Polarmatic valitsi Masor Works Oy:n ja sen kokeneet osaajat.

– Panostamme asiakaspalveluun koko laitoksen elinkaaren ajan. Teimme aikaisemmin kaikki toimittamiemme laitteiden ja järjestelmien vuosihuollot itse. Tasapainoilimme kiireisten syksyjen ja hiljaisempien aikojen kanssa, ja kaipasimme ammattitaitoista partneria. Siinä kohtaa Masor Works astui mukaan kuvaan, kertoo Mia Kauhanen, Polarmaticin toimitusjohtaja.

Tehokasta ja asiakasystävällistä huoltoa

Polarmaticin innovatiivisia ratkaisuja hyödyntämällä asiakkaat voivat kasvattaa vuotuista betonituotantoaan ja valmistaa korkealaatuista betonia ja betonituotteita ympäristöystävällisesti. Samalla saavutetaan huomattavia säästöjä polttoaine-, käyttö- ja huoltokustannuksissa.

– Halusimme kumppanin, joka voisi tuoda osaamista huoltoihin. Masor Works oli tehnyt meille jo aiemmin asennuksia, ja lähdimme näin yhdessä kehittämään toimintaa huollon puolelle. Meillä on toistaiseksi voimassa oleva kumppanuussopimus ja pidämme suunnittelupalavereja säännöllisesti, Kauhanen kertoo.

Polarmaticin asiakkaat ovat antaneet hyvää palautetta Masor Worksin palveluasenteesta, ja Polarmaticin oma organisaatio hyötyy Masorin asentajien antamista kehitysehdotuksista. Kumppanuus on luovaa, monipuolista ja joustavaa kehitystyötä asiakkaiden eduksi.

– He ovat huollon ammattilaisia ja tuntevat toimittamamme laitteet kuin omat taskunsa. Ensimmäinen vuosi oli puolin ja toisin opettelua, mutta nyt olemme päässeet molempien kannalta hyvään toimintaan. Olemme yhdessä saaneet karsittua kustannuksia toimintaa tehostamalla ja reittejä optimoimalla.

Masor Worksin tekemät huollot 2023

  • Ajettuja kilometrejä n. 52 000
  • Huollettuja kohteita 320
  • matkapäiviä 400
  • huoltoja 11 eri maassa

Kansainvälisten reittien suunnittelu tuo säästöä

Polarmaticin laitteita ja järjestelmiä toimitetaan Afrikkaa lukuun ottamatta kaikkiin maanosiin. Vuosihuoltojen suunnittelussa korostuvat systemaattisuus ja reittivalinnat.

– Kun huoltoautoja kulkee niin Keski-Euroopassa, Pohjoismaissa kuin Pohjois-Amerikassa, reitin optimointi on oleellista. Suunnittelemme ajot siten, että siirtymiin kuluu mahdollisimman vähän aikaa, jolloin itse huoltotöihin jää enemmän aikaa, sanoo Kauhanen.

Masor Worksin ammattilaisilla on Polarmaticin laitteiden varaosia ja täydennyspaketteja mukanaan huoltomatkoillaan, ja raportoinnin sähköistämiseen on panostettu paljon. Jokaiselle autolle on allokoitu reitti karttapohjaiseen sovellukseen, johon Masor Works myös kirjaa mahdolliset kommentit tai ongelmatilanteet.

– Optimoimalla reittejä saamme myös myytyä enemmän huoltoja samalle alueelle, sen sijaan että säntäillään edestakaisin. Online-työskentely pitää molemmat osapuolet reaaliaikaisesti ajan tasalla.

Yhteistyön seuraava askel on kehitteillä oleva varaosien verkkokauppa. Tavoitteena on, että huollon asiantuntija kirjaa tilausehdotukseen järjestelmään sen mukaisesti mitä varaosia he suosittelevat asiakkaalle hankittavaksi. Kun asiakas hyväksyy tilauksen sähköpostissa, siirtyy se sen jälkeen automaattisesti Polarmaticille käsiteltäväksi.

– Suurin asiantuntemus tarpeisiin syntyy paikan päällä, ja ennakointi säästää asiakkailtamme niin aikaa kuin rahaa. Voin lämpimästi suositella Masor Worksia. Huoltotoiminta on kehittynyt koko ajan tehokkaammaksi ja asiakasystävällisemmäksi, Kauhanen kiittää.


Polarmatic on vuonna 1968 perustettu betoniteollisuuden järjestelmien ja ratkaisujen toimittaja. Polarmatic kehittää ja valmistaa innovatiivisia lämmitys-, kypsytys-, jäähdytys- sekä mittaus- ja automaatioratkaisuja yli 50 vuoden kokemuksella. Yrityksen pääkonttori ja tuotantotilat sijaitsevat Tampereella, ja yrityksellä on tytäryhtiöt Yhdysvalloissa ja Ruotsissa, sekä edustusto Venäjällä. Polarmatic on alansa globaali edelläkävijä, ja heidän tuotteitaan on asennettu betoniasemille sekä kuivatuote- ja elementtitehtaille ympäri maailman.
www.polarmatic.com