Kunnossapito ja laiteasennukset Teollisuuden tuttu luottokumppani

Meillä on tinkimätön palveluasenne. Jokainen työ räätälöidään joustavasti kohteen mukaan, oli kyseessä sitten ydinvoimalaitoksen seisokkityö tai huolellisuutta vaativa hitsaustyö. Kokeneet työntekijämme ehdottavat järkevää ratkaisua ja hoitavat hommat kerralla kuntoon. Omat ammattilaisemme pääsevät nopeasti matkaan, ja paikalle saapuu juuri oikeanlaiset osaajat tarpeesi mukaan – sinun odotuksesi ovat lähtökohtamme.

Huollon moniosaajat saman katon alta

Työntekijöillämme on yli 30 vuoden kokemus erilaisista kunnossapidon ja laiteasennuksien kohteista ympäri maailman. Tärkeintä on taata toimintavarmuus, oikeanlainen toimivuus ja turvallinen työympäristö. Kaikkia kohteita käsitellään samanlaisella arvostuksella ja asiakkaan toiveita kunnioittaen. Meille on karttunut kokemusta parin tunnin töistä aina kansainvälisiin hankkeisiin asti. Pikaisetkin huolto- tai vauriokeikat onnistuvat pikaisesti ympäri Suomen. Tätä me teemme, toimintavarmuutta ja tehokkuutta teille.

Järjestämme isotkin vuosihuollot omalla porukalla, jolloin pystymme takaamaan vuosihuoltoon osallistuvien ammattitaidon korkean tason. Tiedonkulku ja nopea reagointi sekä päätöksenteko edistävät asioiden järjestymistä ja selvittelyä aina tarjousvaiheesta valmiiksi asti, suunnittelusta raportointiin sekä parannusehdotuksiin.

Aito kiinnostus asiakkaan auttamiseen heijastuu pitkissä kumppanuuksissa molemminpuolisena etuna sekä lisäarvona. Luodaan yhdessä sinulle toimiva ja varma työympäristö.

Sertifikaattimme: ISO 9001, ISO 3834-2, EN 1090-1 ja ISO 45001

Nämä hallitsemme

  • Kunnossapito ja laiteasennukset
  • Vuosihuolto ja seisokkityö
  • Tuotantolinjojen siirto-, purku ja pakkaustyöt
  • Hitsaustyöt
  • Mittauspalvelu
  • Akselilinjaus pyöriville koneille
  • Ydinvoimalaitosten huoltotoimenpiteet:
    Reaktori-, toimilaite- ja venttiilityöt
  • Projektinjohto ja asennusvalvonta

Selkeä toimintatapa – lisäarvoa alusta loppuun

Vaihe 1

Yhteydenotto ja tarjous

Yhteinen taival alkaa yhteydenotosta ja asiakkaan tarpeiden kartoittamisesta. Tästä seuraa sisäinen arviointi ja teemme tarjouksen, jonka esittelemme asiakkaalle. Molempien osapuolien hyväksynnän jälkeen siirrytään toteutukseen.

Vaihe 2

Suunnittelu ja valmistus

Ennen töiden alkamista on hyvä suunnitella yhdessä tuleva työ. Tässä voimme auttaa teitä, jotta työ sujuisi, pysyisi aikataulussa ja tietenkin toteutuisi turvallisesti. Pystymme myös suunnittelemaan ja toteuttamaan tulevan työn alusta loppuun asti.

Vaihe 3

Hankkeen toteutus

Hankkeen ollessa käynnissä olemme mukana sataprosenttisesti ja reagoimme joustavasti muuttuviin olosuhteisiin. Kaikki sovitut asiat viedään maaliin asti.

Vaihe 4

Raportointi ja jatko

Työn loputtua siivoamme jälkemme ja raportoimme kattavasti toteutetusta työstä. Perehdymme havaittuihin puutteisiin, ehdotamme parannuksia ja kerromme mahdollisista varaosien tarpeesta, jos sellaisia on havaittavissa.

”Aito kumppanuus on molempien etu”

Polarmaticin asiakas ja Masor Worksin huoltokohde PS Beton Münchenissa Saksassa.

Tamperelainen Polarmatic Oy on valmistanut innovatiivisia tuotteita ja ratkaisuja betoniteollisuudelle jo yli 50 vuoden ajan. Huollon ja kunnossapidon kumppaniksi Polarmatic valitsi Masor Works Oy:n ja sen kokeneet osaajat.

”Masor Works tekee meille huoltoja yhdeksässä eri maassa. Huoltotoiminta on kehittynyt koko ajan tehokkaammaksi ja asiakasystävällisemmäksi. Voin lämpimästi suositella Masor Worksia. He ovat huollon ammattilaisia ja tuntevat toimittamamme laitteet kuin omat taskunsa.”

Mia Kauhanen
Toimitusjohtaja, Polarmatic

Tarvitsetko osaavaa huoltoa?

Palvelemme samalla tehokuudella ja joustavuudella yhtä lailla pieniä yksityisiä yrityksiä kuin vaikka suuria, julkisia konserneja. Kerro meille, miten voimme auttaa. Jätä yhteydenottopyyntö, pistä sähköpostia tai soita suoraan ammattilaiselle.

Sami Kyssä

Projektipäällikkö / HSE

+358 505 691 788

Matias Mäkelä

Projekti-insinööri

+358 400 859 199

Kari Kilpi

Kunnossapito, huolto ja laiteasennukset

+358 400 513 101

Mika Mäkelä

Toimitusjohtaja

+358 400 985 321

Kattavat palvelut tarpeen mukaan

Rataverkoston vaihteenkääntö­laitteiden huolto

Olemme Suomen rautatieverkoston vaihteenkääntölaitteiden ja niiden apulaitteiden virallinen huoltoyksikkö yhdessä Siemensin kanssa. Prosessi sisältää laitteiden kokonaisvaltaisen huollon sekä vika- ja vauriolaitteiden analysoinnin ja korjaukset.

Sähkö- ja automaatio­asennukset

Ymmärrämme, miten laite toimii ja mitkä sen mekaaniset ominaisuudet ovat. Kun sama osaaja tuntee sekä mekaniikan että sähköpuolen, saat kattavan palvelun yhdestä paikasta.

Koneistus

Omien tuotteidemme lisäksi tarjoamme laajasti koneistuspalveluja, laadukkaasti ja täsmällisillä toimitusajoilla. Toimimme kustannustehokkaasti, prototyypistä sarjatuotantoon.